Kirjoitin aiemmin blogin otsikolla Vain laskutaidotonko uskaltaa enää ryhtyä yrittäjäksi. Runsaan palautteen seurauksena jatkan yritystoimintaa liittyvien karikoiden esittelyä.
Miksi niin usein yrittäjä konkurssin tehnyt yrittäjä saa tuomion? Ovatko yrittäjät alun alkaen epärehellistä porukkaa? Houkuttaako raha vilppiin ja väärinkäytöksiin?
Sanon heti alkuun, että en puolusta yhdenkään yrityksen tai yrittäjän vilpillistä tai epärehellistä liiketoimintaa. Jatkan kuitenkin, että yritystoimintaan liittyvä lainsäädäntö voi tuottaa ja tuottaakin täysin rehellisille yrittäjille tuomoita. Jokainen tapaus pitää kuitenkin katsoa erikseen. Enkä käy nyt niitä erittelemään.
Vapaassa markkinataloudessa itse yritystoiminta on vain osittain säädelty. Alasta riippuen lupamenettely ja viranomaisvalvonta voi olla hyvin toisistaan poikkeavaa. Perusta tulee kuitenkin useimmille osakeyhtiölaista ja yleisimmistä verolaista. En erittele niitäkään lähemmin, vaan kuvaan mitä eri säännöt ja normit käytännön yrittämisessä vaikuttavat.
Tehdessään ilmoitusta elinkeinotoiminnasta ja rekisteriöidessään yrityksensä yrittäjä sitoutuu noudattamaan kaikki voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Yrittäjän tehtävä on selvittää, mitkä lait koskevat sen yritystä.
Esimerkiksi arvonlisäverovelvollisen velvollisuus on tehdä kuukausittain (mm. maatalouden harjoittajaa lukuun ottamatta) laskelma verollisista osotoista ja myynneistä ja ilmoittaa siitä verottajalle. Laskelman lopputuloksesta riippuen vero on maksettava verottajalle tiettyyn päivämäärään mennessä.
Jos yrityksessä on työntekijöitä palkan lisäksi yrittäjän on tilitettävä palkasta pidätetyt verot, eläkevakuutus- ja työttömyysvakuutusmaksut yleensä palkanmaksua seuraavan kuukauden puoliväliin mennessä. Käytännössä yritykselle syntyy velkasuhde verottajaan nähden joka kuukaudelta kunnes suoritukset on maksettu.
Jos yritys myöhästyy maksuissa, seuraa joka laiminlyönnistä ensin viivästysmaksu ja vakavammasta laiminlyönnistä myös maksun korotus.
Arvonlisäveron yritys maksaa kuukausittain todellisten tulojen mukaan. Niin ikään palkan sivukulut. Niistä on pidettävä tarkkaa kirjaa, jotta maksut on paitsi tilitetty ajallaan myös oikein.
Lisäksi yritys maksaa kuukausittain ennakkoveroa yrityksen tuloksesta. Vero määräytyy edellisen vuoden todellisen tuloksen mukaan. Ennakkoveron määrää yritys on velvollinen korottamaan oma-aloitteisesti, jos yrityksen tulos sitä edellyttää.
Tästä tietysti seuraa se, että valtion kantaa yrityksistä veroa hyvin reaaliaikaisesti. Joku voisi sanoa, että etupainotteisesti. Vaikka tuloksesta maksetaan veroa tasaisestis läpi vuoden, yrityksen tulos ja myös tulot voivat kertyä hyvinkin epäsäännöllisesti tai jopa kertaluonteisesti. Yrityksen onkin usein rahoitettava verosuoritukset valtiolle muulla kuin kassavirralla.
Kun yritys sitten ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin esim. menekin laskemisen tai luottotappioriskin takia, jäävät myös verot maksamatta. Kun yritykselle tulee maksuhäiriömerkintöjä, lakkaavat myös pankit rahoittamasta yrityksen kassavirtaa. Konkurssissa pelkät työnantajamaksujen laiminlyönneistä tai verorästeistä seuraa tuomio velallisen epärehellisyydestä. Yrittäjä ei ole noudattanut niitä sitoumuksia, mihin hän yritystä perustaessaan sitoutunut. Koska usein tappiollisten tilinpäätösten seurauksena myös osakeyhtiölain vaatima oma pääoma on tullut syödyksi, yrittäjä jättää myös noudattamatta lakia, joka vaatii omistajaa pääomittamaan yritystä niin, että oma pääoma on lain mukainen.
Kommandiittiyhtiössä tulos verotetaan yrittäjän henkilökohtaisena tulona. Hän siis saa nostaa tulonsa yksityisnostona yrityksestä ilman veroseuraamuksia. Mutta kun yritys tekee yllättäen tappiota, tulisi yrittäjän palauttaa nostamansa tulot takaisin yhtiöön tai vastata muuten, että Ky:n oma pääoma on tallella. Usein yrittäjällä ei siihen ole enää paukkuja, joten tuomio tulee silloinkin velallisen epärehellisyydestä.
Usein yrittäjää syytetään myös siitä, että se on jatkanut tulojen nostamista yrityksestä, vaikka yrityksen tulos ei sitä olisi sallinut. Yrittäjä on kuitenkin usein esimerkiksi yrityskauppojen yhteydessä ottanut ison henkilökohtaisen lainan, jonka maksut lankeavat yrityksen tuloskunnosta riippumatta. Perhekin on elätettävä.
Meillä on suomessa lukuisa määrä yrityksiä, joiden oma pääoma ei ole osakeyhtiölain mukainen. Niin kauan kuin yritys toimii, se ei ole ehkä muuta kuin tilintarkastajien huomion kohteena. Mutta kun yritys on konkurssissa, tilintarkastajien useat huomautukset todistavatkin, että teko on ollut jatkuvaa, joten se on oikeudessa raskauttava tekijä.
Oikeudessa käsitellään myös muiden velkojien kuin verottajan saatavia. Pankit ovat vastuussa omasta luotonannostaan. Kun yritys on laiminlyönyt sekä verovelkojen että pankkivelkojen maksun, pankilla on kiusaus yhtyä verottajan näkemykseen velallisen epärehellisyydestä. Pankille on helpompi kirjata menetyksiä luottotappioiksi, jos tuomio todistaa syyllisten olleen jossain muualla. Konkurssissa minkä tahansa teollisuushallin vakuusarvo romahtaa, jos toiminta hallissa loppuu. 1990-luvun lamassa yrittäjät saivat harteilleen todistustaakan siitä, että niiden antamat vakuusarvot olivat olleet totta ennen lamaa. Harva siinä onnistui.
Joka tapauksessa yrittäjän ei kestä epäonnistua liiketoimissaan, sillä siinä ei mene vain rahat ja maine vaan päälle tulee myös tuomio. Se on yrittäjän todellinen riski.
Miksi niin usein yrittäjä konkurssin tehnyt yrittäjä saa tuomion? Ovatko yrittäjät alun alkaen epärehellistä porukkaa? Houkuttaako raha vilppiin ja väärinkäytöksiin?
Sanon heti alkuun, että en puolusta yhdenkään yrityksen tai yrittäjän vilpillistä tai epärehellistä liiketoimintaa. Jatkan kuitenkin, että yritystoimintaan liittyvä lainsäädäntö voi tuottaa ja tuottaakin täysin rehellisille yrittäjille tuomoita. Jokainen tapaus pitää kuitenkin katsoa erikseen. Enkä käy nyt niitä erittelemään.
Vapaassa markkinataloudessa itse yritystoiminta on vain osittain säädelty. Alasta riippuen lupamenettely ja viranomaisvalvonta voi olla hyvin toisistaan poikkeavaa. Perusta tulee kuitenkin useimmille osakeyhtiölaista ja yleisimmistä verolaista. En erittele niitäkään lähemmin, vaan kuvaan mitä eri säännöt ja normit käytännön yrittämisessä vaikuttavat.
Tehdessään ilmoitusta elinkeinotoiminnasta ja rekisteriöidessään yrityksensä yrittäjä sitoutuu noudattamaan kaikki voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Yrittäjän tehtävä on selvittää, mitkä lait koskevat sen yritystä.
Esimerkiksi arvonlisäverovelvollisen velvollisuus on tehdä kuukausittain (mm. maatalouden harjoittajaa lukuun ottamatta) laskelma verollisista osotoista ja myynneistä ja ilmoittaa siitä verottajalle. Laskelman lopputuloksesta riippuen vero on maksettava verottajalle tiettyyn päivämäärään mennessä.
Jos yrityksessä on työntekijöitä palkan lisäksi yrittäjän on tilitettävä palkasta pidätetyt verot, eläkevakuutus- ja työttömyysvakuutusmaksut yleensä palkanmaksua seuraavan kuukauden puoliväliin mennessä. Käytännössä yritykselle syntyy velkasuhde verottajaan nähden joka kuukaudelta kunnes suoritukset on maksettu.
Jos yritys myöhästyy maksuissa, seuraa joka laiminlyönnistä ensin viivästysmaksu ja vakavammasta laiminlyönnistä myös maksun korotus.
Arvonlisäveron yritys maksaa kuukausittain todellisten tulojen mukaan. Niin ikään palkan sivukulut. Niistä on pidettävä tarkkaa kirjaa, jotta maksut on paitsi tilitetty ajallaan myös oikein.
Lisäksi yritys maksaa kuukausittain ennakkoveroa yrityksen tuloksesta. Vero määräytyy edellisen vuoden todellisen tuloksen mukaan. Ennakkoveron määrää yritys on velvollinen korottamaan oma-aloitteisesti, jos yrityksen tulos sitä edellyttää.
Tästä tietysti seuraa se, että valtion kantaa yrityksistä veroa hyvin reaaliaikaisesti. Joku voisi sanoa, että etupainotteisesti. Vaikka tuloksesta maksetaan veroa tasaisestis läpi vuoden, yrityksen tulos ja myös tulot voivat kertyä hyvinkin epäsäännöllisesti tai jopa kertaluonteisesti. Yrityksen onkin usein rahoitettava verosuoritukset valtiolle muulla kuin kassavirralla.
Kun yritys sitten ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin esim. menekin laskemisen tai luottotappioriskin takia, jäävät myös verot maksamatta. Kun yritykselle tulee maksuhäiriömerkintöjä, lakkaavat myös pankit rahoittamasta yrityksen kassavirtaa. Konkurssissa pelkät työnantajamaksujen laiminlyönneistä tai verorästeistä seuraa tuomio velallisen epärehellisyydestä. Yrittäjä ei ole noudattanut niitä sitoumuksia, mihin hän yritystä perustaessaan sitoutunut. Koska usein tappiollisten tilinpäätösten seurauksena myös osakeyhtiölain vaatima oma pääoma on tullut syödyksi, yrittäjä jättää myös noudattamatta lakia, joka vaatii omistajaa pääomittamaan yritystä niin, että oma pääoma on lain mukainen.
Kommandiittiyhtiössä tulos verotetaan yrittäjän henkilökohtaisena tulona. Hän siis saa nostaa tulonsa yksityisnostona yrityksestä ilman veroseuraamuksia. Mutta kun yritys tekee yllättäen tappiota, tulisi yrittäjän palauttaa nostamansa tulot takaisin yhtiöön tai vastata muuten, että Ky:n oma pääoma on tallella. Usein yrittäjällä ei siihen ole enää paukkuja, joten tuomio tulee silloinkin velallisen epärehellisyydestä.
Usein yrittäjää syytetään myös siitä, että se on jatkanut tulojen nostamista yrityksestä, vaikka yrityksen tulos ei sitä olisi sallinut. Yrittäjä on kuitenkin usein esimerkiksi yrityskauppojen yhteydessä ottanut ison henkilökohtaisen lainan, jonka maksut lankeavat yrityksen tuloskunnosta riippumatta. Perhekin on elätettävä.
Meillä on suomessa lukuisa määrä yrityksiä, joiden oma pääoma ei ole osakeyhtiölain mukainen. Niin kauan kuin yritys toimii, se ei ole ehkä muuta kuin tilintarkastajien huomion kohteena. Mutta kun yritys on konkurssissa, tilintarkastajien useat huomautukset todistavatkin, että teko on ollut jatkuvaa, joten se on oikeudessa raskauttava tekijä.
Oikeudessa käsitellään myös muiden velkojien kuin verottajan saatavia. Pankit ovat vastuussa omasta luotonannostaan. Kun yritys on laiminlyönyt sekä verovelkojen että pankkivelkojen maksun, pankilla on kiusaus yhtyä verottajan näkemykseen velallisen epärehellisyydestä. Pankille on helpompi kirjata menetyksiä luottotappioiksi, jos tuomio todistaa syyllisten olleen jossain muualla. Konkurssissa minkä tahansa teollisuushallin vakuusarvo romahtaa, jos toiminta hallissa loppuu. 1990-luvun lamassa yrittäjät saivat harteilleen todistustaakan siitä, että niiden antamat vakuusarvot olivat olleet totta ennen lamaa. Harva siinä onnistui.
Joka tapauksessa yrittäjän ei kestä epäonnistua liiketoimissaan, sillä siinä ei mene vain rahat ja maine vaan päälle tulee myös tuomio. Se on yrittäjän todellinen riski.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti